Usein kysyttyä

Mikä oikein on ammattijärjestäjä?

Ammattijärjestäjä on järjestämisen asiantuntija, joka auttaa asiakasta tavaramäärän hahmottamisessa, tavaroista luopumisessa ja järkevän järjestyksen luomisessa. Tavaran lisäksi ammattijärjestäjä auttaa myös ajankäytön sekä digitaalisen elämän hallinnassa. Ammattijärjestäjä tarjoaa opastusta, motivointia ja näkökulmiaan coach-tyylisesti. Hän on vähän kuin kodin personal trainer. Ammattijärjestäjä osaa auttaa ihmisiä löytämään heille sopivia arjen ratkaisuja niin ympäristön, toimintamallien kuin aikataulutustenkin osalta. Tavoitteena ei ole järjestää pelkästään fyysisiä ympäristöjä, materiaa vaan samalla myös kokonaisvaltaisesti parantaa ja helpottaa ihmisten arkea ja elämää. Monilta ammattijärjestäjiltä voi tilata myös koulutuksia ja luentoja erilaisiin tapahtumiin tai ryhmille. Ammattijärjestäjä on vaitiolovelvollinen ja toiminta on täysin luottamuksellista. Salassapitovelvollisuus säilyy asiakassuhteen päätyttyäkin.

Milloin voisin tarvita ammattijärjestäjää?

Pystyn olemaan avuksi esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: 

  • Kun elinympäristössäsi paljon sellaista tavaraa, jota et enää tarvitse tai käytä; esim. vaatteita, kenkiä ja asusteita, leluja, elektroniikkaa, keittiötarvikkeita, urheiluvarusteita
  • Kun haluat saada toimivan systeemin vaihtuville kausitavaroille ja -vaatteille 
  • Kun haluat saada toimivan arkistointisysteemin tärkeille paperitavaroille 
  • Kun sinulta kuluu jatkuvasti rahaa sellaisiin tuotteisiin, joita itseltä jo löytyisikin 
  • Kun sinun on vaikea siivota tilaa tavarapaljouden takia 
  • Kun sinulle kertyy tavaraa “ovista ja ikkunoista”, eivätkä säilytyspaikat enää riitä  
  • Kun olet aloittamassa remonttia tai juuri tehnyt remontin  
  • Kun olet on muuttamassa tai juuri muuttanut  
  • Kun et tavarapaljouden takia tunnu löytyvän tiloistaan mitään, etkä tiedä, mitä tilat sisältävät tai missä tavarat sijaitsevat 
  • Kun vallitseva tavaran määrä ja/tai epäjärjestys tuntuu sinusta ahdistavalta ja haluat tilanteeseen selkeyttä 
  • Kun perheeseen tulee uusi perheenjäsen
  • Kun perheestä lähtee joku perheenjäsen
  • Kun jokin sairaus tai ikääntyminen vaatii uudenlaista kotiympäristöä 
  • Kun kaipaat taloustilanteeseesi kohennusta
  • Kun et kaaoksen takia kehtaa kutsua ystäviä kylään tai järjestää juhlia 
  • Kun haluat varaston, joka on toiminnallinen ja josta turha tavara on karsittu pois
  • Kun haluat päästä eroon yrimääräisestä maksullisesta varastotilasta 
  • Kun haluaa työympäristön, jossa työnteko sujuu paremmin 
  • Kun haluat, ettei loma-asuntosi toimi lähinnä vain ryjävarastona 
  • Kun haluat, että kotiasi tai loma-asuntoasi voi ajoittain vuokrata eteenpäin 
  • Kun tuntuu, ettei elämässä ole tilaa tärkeille ja mielekkäille asioille   
  • Kun päiväsi tuntuvat kaaokselta ja kaipaat niihin selkeyttä ja rutiineja  
  • Kun sinusta tuntuu, että tärkeät asiat jäävät kaaoksen takia hoitamatta  
  • Kun sinusta tuntuu, ettet osaa aloittaa järjestämistä yksin   
  • Kun sinulla ei ole aikaa, voimavaroja tai kykyjä tehdä järjestämisprosessia yksin  
  • Kun sinun on vaikea luopua mistään  
  • Kun haluat nopeita tuloksia järjestämisessä  
  • Kun tavaroidesi läpikäyminen on muuten vain ajankohtaista 
Mitä palvelu antaa minulle?

Järjestämisprosessin myötä saat:

Kodin,

  • josta tavarat ja paperit löytyvät.  
  • joka on helpompi ja nopeampi pitää siistinä.
  • jossa lapsetkin osaavat laittaa tavarat paikoilleen. 
  • jossa arki on sujuvampaa. 
  • jonka tehtävät voidaan delegoida (tärkeää esim. sairaus- ja kuolemantapauksissa).
  • jonne voi iän karttuessa ja muistin heiketessä jäädä asumaan.
  • joka on helpompi muuttaa tai remontoida.
  • jossa on tilaa luovuudelle ja uusille ideoille.
  • jota voi ajoittain vuokrata eteenpäin.

Turvallisen ympäristön,

  • jossa ei kompastele tavaroihin.
  • jossa tuholaiset eivät viihdy.
  • jossa tulipalon sekä vesi- ja homevahinkojen riski on minimoitu.

Varaston,

  • josta tavarat on helppoa etsiä, noutaa ja palauttaa.
  • josta näkee nopealla silmäyksellä, mitä se sisältää.
  • josta voit kokonaan luopua.

Työympäristön,

  • jossa työt on helpompi ja nopeampi hoitaa.
  • josta kaikki tarvittava löytyy.
  • joka inspiroi.

Säästettyä rahaa tai/ja lisätuloja: 

  • Kulutustavarat tulee käytettyä loppuun.
  • Vältät turhien ostosten tekemisen, kun tiedät, mitä kaapeistasi jo löytyy.
  • Saat lisätuloja myymällä ylimääräiset tavarat pois.
  • Siivouspalvelun käyttö tulee halvemmaksi, kun työ saadaan nopeammin hoidetuksi.
  • Toivottu muutto pienempään asuntoon tulee mahdolliseksi ja saat ehkä säästettyä rahaa käytettäväksi mieluummin esim. elämyksiin, matkailuun, harrastamiseen.
  • Turhien varastotilojen poistuminen tai/ja niiden mahdollinen vuokraus muille.
  • Oman kodin / loma-asunnon ajoittainen vuokraaminen mahdollista, kun paikat ovat kunnossa. 

Lepoa:

  • Tavaroiden etsimiseen ja siivoamiseen kuluvan ajan radikaali väheneminen.
  • Seesteinen ympäristö tuottaa mielenrauhaa, kun tavarakasat eivät ajatustasollakaan ahdistele. 

Uusia mahdollisuuksia sosiaaliselle elämälle: 

  • Helpompi kutsua ystäviä kylään, vaikka extemporee.
  • Juhlien järjestäminen omassa kodissa tai loma-asunnolla on helpompaa.

Aikaa mukavampiin asioihin elämässä kuin kaaoksesta selviämiseen: 

  • Tavaroiden etsimiseen, järjestyksen ylläpitoon ja siivoukseen kuluva aika on suoraan suhteessa tavaran määrään.

Energiaa, sillä kodin tavarat sitovat sitä.

Rohkeutta päästää irti turhasta ja alkaa elää omannäköistänsä elämää (säilytämme usein tavaroita pelosta, koetusta pakosta tai velvollisuudentunnosta käsin, emme todellisesta tarpeesta tai rakkaudesta käsin).

Elämäniloa, joka hehkuu ulospäin ja on tarttuvaa.

Mitä minun tulisi tehdä ennen järjestämisprosessia?

Ennen kuin aloitamme järjestämisprosessimme, sinun ei tarvitse tehdä järjestettävänä olevissa tiloissa mitään normaalista poikkeavaa siivousta tai järjestelyä. Todennäköisesti se olisi pikemminkin vain turhaa työtä. On tärkeää, että lepäät ja syöt hyvin ennen saapumistani, ja varaat syömistä itsellesi myös mahdolliselle tauolle. Prosessin aikana siivoamme järjestettävissä olevaa tilaa esim. imuroiden ja pyyhkien käyttäen ensisijaisesti sinun siivousvälineitäsi, joten näitä välineitä olisi hyvä olla valmiiksi katsottuna. Jos kaipaat, että minä otan siivousvälineet mukaan, ilmoitathan siitä rohkeasti etukäteen. Mikäli järjestämme vaatekaappia, liinavaatteita tai muita kodin tekstiilejä, on hyvä, että olet pyykännyt pyykkikorit mahdollisimman tyhjiksi, jotta saamme järjestettyä kaikelle riittävän tilan.  

Miten järjestämisprosessi etenee?

Aloitamme valitun tilan tyhjentämisellä ja tavaroiden lajittelulla kategorioittain. Kategorioihin lisätään kaikki ympäristössä olevat saman kategorian tuotteet. Tämän jälkeen sinä valitset säilytettävät tavarat. Poiskarsitut tavarat lajitellaan roskiin/kierrätettäviin, lahjoitettaviin ja myytäviin. Karsimisen jälkeen suunnittelemme ja järjestämme säilytettäville tavaroille loogiset paikat ja viimeistelemme muuttuneet tilat. Prosessin aikana opetan sinulle arkea helpottavia tapoja ja keinoja pitää järjestystä yllä.

Kuinka kauan järjestämisprosessi kestää?

Prosessin kesto riippuu muun muassa järjestettävän tilan tavaramäärästä, asiakkaan päätöksentekonopeudesta ja siitä, kuinka keskeytyksetön aika järjestelylle on varattuna. Yleensä yhden huoneen järjestäminen vie noin yhden työpäivän verran. Vähemmän aikaa vieviä tiloja ovat wc, khh, pesuhuone, eteinen ja olohuone. Enemmän aikaa vieviä tiloja ovat yleensä esim. ulkovarastot ja autotallit.

Tuleeko minun olla läsnä koko prosessin ajan?

Sinun tulee olla paikalla vain karsimisvaiheessa. Halutessasi voin hoitaa kaikki muut vaiheet itsenäisesti. Ilman muuta saat olla läsnä koko prosessin ajan.  

Usein kysytyt kysymykset taustakuva
Scroll to Top